1.6.2024

Asukaskysely nyt avoinna

Vaarinkankaan tuulipuiston YVA-menettely etenee. Sen tarkoituksena on arvioida perusteellisesti hankkeen mahdollisia vaikutuksia.

Osana YVA-menettelyä järjestetään asukaskysely, jonka avulla saadaan tietoa hankealueen nykykäytöstä sekä lähialueen asukkaiden, maanomistajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden näkemyksistä. Kysely on nyt avoinna, ja se löytyy täältä.

Kysely on avoinna kaikille, jotka haluavat kertoa mielipiteensä hankkeesta ja siihen liittyvistä asioista. Kaikki vastaukset ovat hankkeen suunnittelun ja kehittämisen kannalta arvokkaita. Vastausaikaa on 30.6.2024 saakka.

Kyselyn voi täyttää tietokoneella tai kännykällä, mutta suosittelemme kyselyyn vastaamista tietokoneella, sillä esitettyjen karttojen ja havainnekuvien tarkastelu on helpompaa suuremmalta näytöltä.

Saadut vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja niistä kootaan yhteenveto, jota hyödynnetään YVA-menettelyssä. YVAn tavoitteena on tuottaa tietoa päätöksenteon perustaksi eikä siinä tehdä hanketta koskevia päätöksiä.

Pohjan Voima ja Taaleri Energia suunnittelevat yhdessä tuulipuistoa Puolangan kuntaan. Alue sijaitsee noin 24 kilometriä Puolangan taajama-alueesta lounaaseen ja noin 22 kilometriä Vaalan taajama-alueesta koilliseen.

Lisätiedot

Suunnittelija Tarja Ojala
YVA-konsultti AFRY Finland
tarja.ojala@afry.com
+358 44 347 5610

Toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto
Pohjan Voima
tomi.makipelto@pohjanvoima.fi
+358 50 370 4092

29.10.2025

Kutsu yrittäjille: Mitä tuulipuisto tarkoittaa paikallisille yrityksille?

Pohjan Voima ja Taaleri Energia suunnittelevat Puolangan lounaisosaan tuulipuistoa, jonka rakentaminen alkaa aikaisintaan 2027 ja rakentamisen valmistelu 2026. Tällä hetkellä…

29.10.2025

Kutsu yleisötilaisuuteen 11.11.2025

Vaarinkankaan tuulipuistoa koskeva yleisötilaisuus pidetään tiistaina 11.11.2025 klo 17-19 Puolankajärven koulun auditoriossa. Kahvia on tarjolla 16.30 alkaen. Tilaisuudessa esitellään Vaarinkankaan…

22.10.2025

YVA-selostus ja kaavaluonnos nyt nähtävillä

Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima ja Taaleri suunnittelevat tuulipuistoa Vaarinkankaalle, joka sijaitsee Puokion kylän eteläpuolella, Puolangan lounaisosassa. Alueelle suunnitellaan enintään 12…