
Aineistot
Haluamme pitää Puolangan asukkaat, maanomistajat, yritykset ja päättäjät ajan tasalla hankkeen etenemisestä. Julkaisemme tällä sivulla tuulipuiston etenemiseen liittyvät dokumentit sen jälkeen, kun ne ovat valmistuneet.
Hankkeesta tiedotetaan virallisesti alueen lehdissä, Puolangan kunnan verkkosivuilla ja ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
Vaarinkankaan alue on yhteydessä Vaalan puolella sijaitsevaan Haarasuonkankaan tuulipuistoon, mutta hankkeet etenevät kummankin kunnan puolella omaa tahtiaan.
Hankkeen julkistaminen
Hankesuunnittelun aloittamisen yhteydessä järjestämme paikallisille asukkaille ja päättäjille avoimen yleisötilaisuuden, jonka aineistot ja tallenne löytyvät täältä.
Tiedote hankkeesta
Tallenne yleisötilaisuudesta
Yleisötilaisuuden materiaali
Ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) tunnistetaan hankkeesta ympäristöön aiheutuvia vaikutuksia ja arvioidaan vaikutusten merkittävyyttä. Kun hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa, ne voidaan ottaa huomioon suunnitelmissa.
YVA-ohjelma (tulossa)
YVA-selostus (tulossa)
Ympäristöhallinnon YVA-sivut (tulossa)
Kaavoitus
Tuulipuistoalueelle laaditaan osayleiskaava, jonka perusteella tuulivoimaloille voidaan myöntää rakennusluvat. YVAssa tehdyt selvitykset ja arvioinnit vaikuttavat siihen, millainen kaava alueelle laaditaan. Kaavan hyväksymisestä päättää kunnanvaltuusto.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tulossa)
Kaavaluonnos (tulossa)
Kaavaehdotus (tulossa)
Kunnan kaavoitussivut
Palautetta tai kysyttävää?
Kaikki palaute ja kysymykset ovat meille arvokkaita. Alta löydät lomakkeen, jonka kautta voit lähettää meille hankkeeseen liittyvää palautetta tai kysymyksiä.
Palautelomakkeeseen